Tornatoren elokuvan uutuusversiossa näyttelee Robert De Niro. Musiikin sävelsi Paul McCartney. Eläkkeelle jäänyt leskimies päättää vieraille neljän lapsensa luona pitkästä aikaa. Elokuva heijastelee vanhempien ja lasten suhdetta sekä isän uhrauksia rikkomattomien perhesiteiden eteen. Ehkei pidä paikkaansa, että kaikki voivat hyvin, mutta rakkaita suojellakseen kukaan ei kerro koko totuutta.

Stanno tutti bene

Frank on työskennellyt koko elämänsä johtotehtaassa. Nyt hän on jäänyt eläkkeelle ja leskeksi, ja hän haluaakin pelastaa suhteensa lapsiinsa ja nähdä omin silmin, että kaikki voivat hyvin. Hän haluaa tuoda perheen yhteen grillijuhlien merkeissä, mutta suunnitelma menee mönkään, kun kaikilla on oma syynsä olla osallistumatta. Lääkärin kiellosta huolimatta Frank päättääkin vierailla heidän luonaan yllättäen. Hän suuntaa New Yorkiin, Chicagoon, Denveriin sekä Las Vegasiin ja saa selville, että hänen lastensa elämä on erilaista kuin hän oli kuvitellut. David ei olekaan se menestynyt taidemaalari, joksi on itseään väittänyt. Hänellä on huumeongelma, ja hän on muuttanut Meksikoon, jossa hän kuoleekin huumeiden yliannostukseen. Mainosmaailmassa niitetyllä menestyksellä kehuskellut Amy onkin jättänyt muka vakaan avioliittonsa. "Kapellimestari" Robert onkin epävakaa perkussionisti. Rosie on väittänyt tanssivansa klubissa Las Vegasissa mutta onkin lesbo sinkkuäiti. Mitä Frank teki väärin? Tätä hän kysyy vaimoltaan vieraillessaan hautausmaalla. Syyllisyyttä potevat lapset eivät halua järkyttää isäänsä, joka katuu hukkaan valuttamaansa aikaa.

Julkaisuvuosi:

1990