Tarina pitkään jatkuneesta vihanpidosta Raidersin omistajan, Al Davisin, ja NFL:n edustajan, Pete Rozellen, välillä – kahden miehen itsensä kertomana syväväärennös-tekniikalla luotuina hahmoina.

Al Davis vs. The NFL

He olivat kaksi tärkeintä henkilöä amerikkalaisen jalkapallon historiassa. 25 vuoden ajan heidän pitkä vihanpitonsa oli huomion keskipisteenä NFL:n kehittyessä Yhdysvaltojen suosituimmaksi ja menestyneimmäksi urheiluliigaksi. Dokumentissa Al Davis vs. the NFL ohjaaja Ken Rodgers ja NFL Films muistelevat herkeämätöntä, taipumatonta ja aina niin värikästä riitelyä Raidersin omistajan Al Davisin ja nuoren NFL:n edustajan, Pete Rozellen, välillä. Kiista sai alkunsa 1960-luvun puolivälissä, kun Rozelle oli NFL:n edustaja ja Davis johti kilpailevaa AFL:ää. Se jatkui läpi 1980-luvun, kun Davis nosti oikeusjutun liigaa vastaan voidakseen siirtää Raidersit Oaklandista Los Angelesiin. Nämä kaksi merkittävää miestä olivat jatkuvasti julkisessa riidassa keskenään. Vihanpito jatkui jopa, kun Raidersista tuli yksi NFL:n suosituin ja menestyneinen seura, joka voitti kolme Super Bowlia kahdeksan vuoden aikana 70-luvun lopun ja 80-luvun alun välissä. Vihoittelu laantui vasta, kun Rozelle jäi eläkkeelle vuonna 1989. Dokumentti julkaistaan osuvasti juuri, kun Raiders päättää ensimmäisen kautensa uudessa kodissaan, Las Vegasissa, pelaten upouudella stadionilla. Kahdesta jo edesmenneestä miehestä kertova elokuva saa uuden ja vaihtoehtoisen tarinankerrontatavan, kun Rodgers työryhmineen käyttää uudenlaista syväväärennöksenä tunnettua teknologiaa, jonka avulla miehet kertovat tarinaansa henkilökohtaisesti. Vaikka luodut hahmot eivät olekaan aitoja, heidän kertomansa tarinat ovat totta, ja dialogi perustuu NFL Filmsin arkistoista löytyneisiin haastatteluihin. Lopputulos on häkellyttävän omaperäinen, viihdyttävä ja paljastava katsaus mullistavaan jalkapallotarinaan. Lisäksi se muistuttaa näiden kahden suurenmoisen henkilön karismasta ja merkityksestä urheilumaailmassa.

Julkaisuvuosi:

2021