Jonas Brothers päättää kiertueensa Lontooseen, ja veljekset tahtovat nyt vain päästä kotiin joulunviettoon. Kevin, Joe ja Nick pohtivat kukin omaa rooliaan bändissä. Heidän keskinäinen suhteensa joutuu koetukselle heidän kohdatessaan esteen toisensa jälkeen jouluisessa perhe-elokuvassa, jossa nähdään uusia musiikkikappaleita ja julkkisvieraita.
A Very Jonas Christmas Movie
Jonas Brothers päättää kiertueensa huikeaan suurshow'hun Lontoossa, ja veljekset tahtovat nyt vain päästä kotiin viettämään joulua perheidensä kanssa. Kevinin, Joen ja Nickin matka viivästyy yhä uudelleen, ja heidän keskinäinen suhteensa joutuu koetukselle. Kaikki kolme veljestä pohtivat omaa rooliaan bändissä: Kevin tahtoisi kokeilla jotain uutta, Joe tapaa uudelleen ihmisen menneisyydestä ja Nickiä painaa vastuu päätösten teosta. Kohdatessaan esteen toisensa jälkeen veljekset saavat kotimatkallaan viimein yhteyden joulun henkeen ja löytävät uudelleen toisensa perhe-elokuvassa, jossa kuullaan uusia musiikkikappaleita ja nähdään julkkisvieraita.